Vedic Art on ruotsalaisen taiteilijan Curt Källmanin (1938–2010) kehittämä kuvataiteen opettamisen menetelmä. Vedic Artin peruskurssilla käydään järjestyksessä läpi kuvataiteen perusperiaatteet. Ne koetaan piirustus- ja maalausharjoituksia tekemällä.
Källman kävi 1960-luvun lopulla Tukholman Kuninkaallisen Taideakatemian. Nuorena taiteilijana hän huomasi kuinka meditoiminen vaikutti positiivisesti hänellä myös taiteentekemiseen.
Källmanin meditaatio-opettaja antoi hänelle tiedon kuvataiteen perusperiaatteista vuonna 1973, joista Källman kehitti Vedic Art -menetelmän. Ensimmäinen taidekurssi pidettiin Ruotsissa vuonna 1987. (Mikaelsson, 2002)
Vedic, vedinen viittaa sanaan veda, joka tarkoittaa tietoa, tiedettä, totuutta. Veda-termi tulee sanskriitin kielestä, Intian muinaisesta kirjakielestä. Art viittaa englanninkieliseen sanaan taide, taito. Kuvataiteen perusperiaatteet jotka käydään Vedic Artissa läpi, pohjautuvat vedakirjallisuuteen, sieltä löytyneeseen ikivanhaan perimätietoon. Vaikka tieto on ikivanhaa, menetelmä on suhteellisen nuori.
Luovuus
Vedic Art on kuvataiteen opettamisen menetelmä, joka poikkeaa muista taiteenopettamisen menetelmistä merkittävimmin siinä, että Vedic Artissa lähdetään liikkeelle luovuuden, ei niinkään tekniikoiden opiskelusta. Vedic Artissa omien valintojen vahvistamisen kautta pyritään löytämään luottamus itseen, omaan osaamiseen ja sitä kautta rohkeuteen ja omaan ilmaisun vahvistamiseen sekä luovuuden kukoistamiseen. Vedic Artin pariin hakeudutaan usein tavoitteena muun muassa luovuuden lukkojen poistaminen, intuition vahvistaminen, oman kutsumuksen etsiminen tai taiteen opiskelu.
Opetuksessa painotetaan jokaisen ainutlaatuista kokemusta ja sitä ettei kursseilla kukaan osaa tehdä väärin. Tehtävänannot ovat väljiä jättäen tilaa luoville ratkaisuille. Kurssilla lähdetään oletuksesta, että sinulla on jo jotain arvokasta, ainutlaatuista ja olet jo hyvä sellaisena kuin olet, ja sitä lähdetään vahvistamaan ja tukemaan. Tekniikat valitaan omien tarpeiden ja mieltymisten mukaan ja ne tulevat tukemaan jokaisen omaa ilmaisua.
”Olen tullut rohkeammaksi.”
Hiljaisuus
Hiljaisuudessa työskentely on eräs Vedic Art -menetelmän kulmakivistä. Kursseilla opetellaan hiljaisuutta, kuuntelemaan itseä. Hiljaisuus auttaa pysähtymään tähän hetkeen ja se tekee tilaa luovuudelle. Kiireetön tekeminen purkaa stressiä. Tehtäviä ei tarvitse suorittaa loppuun saakka pakonomaisesti. Taustamusiikkia ei käytetä, koska kurssilla käydään erityisesti kuvataiteen eikä esim. musiikin perusperiaatteeita läpi.
Kommentoimattomuus
Kommentoimattomuus hiljaisuuden ohella on ominaista Vedic Art -kursseille. Töitä ei arvioida eikä tulkita. Ohjaaja kannustaa kurssilaisia ottamaan vastuuta itsestään, hyvinvoinnistaan ja luomisestaan sekä toimimaan itsenäisemmin ilman ulkoa määrättyjä kriteereitä. Kuvan tekeminen sisältä käsin ilman mallia tai tavoitteita lisää menetelmän terapeuttista ulottuvuutta. Analysointiin ei kannusteta, vaan mieluummin kritiikittömään tekemisen tilaan, jolloin tekemisestä tulee spontaania ja tulokset ovat yllätyksellisiä. Kommentoimattomuus pakottaa löytämään vastaukset itsestä. Ei ole ennalta määrättyä tavoitetta, jota kohti pyritään, ei ulkoa-annettua mallia siitä mikä on oikein, tavoiteltavaa, vaan vastauksia etsitään jokaisesta itsestä, sisältä käsin. Luovien mahdollisuuksien kirjo on loputon. Myös tekniikat opitaan kokeilemalla. Itselle mieluinen tapa toimia on oikein.
Prosessia painotetaan enemmän kuin lopputuotosta. Taide on sekä itseisarvo että myös itsetutkiskelun väline. Kokija, tekijä itse itse päättää sen merkityksen.
Prinsiipit
Peruskurssilla käydään kuvataiteeseen liittyvät perusperiaatteet, prinsiipit läpi harjoitusten avulla. Prinsiipit ovat muuttumattomia luonnonlakeja. Perusperiaatteet kuvaavat tekijään, tekemiseen ja teokseen liittyviä ominaisuuksia. Ne auttavat ymmärtämään luovaa prosessia ja sen eri vaiheita.
Elämän taitoja
Vedic Art on myös taiteen opiskelun rinnalla elämisen taitojen harjoittelua. Vedatiedossa puhutaan dharmasta, se tarkoittaa muun muassa omaa totuutta, ilmaisua ja elämäntehtävää. Uskotaan, että elämä on merkityksellistä, kun ihminen löytää oman tehtävänsä ja alkaa toteuttaa sitä. Oman totuuden elämisen kautta ilo ja onni elämässä lisääntyvät. Vedic artissa luotetaan yksilön mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan elämäänsä aktiivisesti. Elämäntaitoja harjoitellaan taiteen piirissä ja taidot siirtyvät myös arkielämään.
****
Kokemuksia Vedic Artista
”Jokainen prinsiippi on ollut ”hämmentävän-innostavan-vapauttava” – taipaleeseeni ensimmäisestä prinsiipistä tähän asti on sisältynyt sanoinkuvaamattoman huikea määrä kokemuksia ja elämyksiä, koko tunneskaalan kirjo! Rauha – luomisen tuska – innostuminen – flow – vapautuminen/tyhjentyminen. Kyllä, jatkan Vedic Artia! Mutta ilman mitään pakkoa ajan, paikan tms. suhteen. Veda on tullut elämääni jäädäkseen. Veda on minulle minun aikaani, rauhaa ja itsetutkiskelua. Tavallaan se on matka, jota toteutan ilman suorituspaineita tai tavoitteita intuitioni mukaan.
Täydellisyyden tavoitteluni ja itsekriittisyys on vähentynyt – menettänyt merkitystä.
Suvaitsevaisuus (jopa rakkaus) sekä itseä että muita kohtaan on lisääntynyt.”
Arja Sandelin
”Kokemus oli yhtä aikaa ilahduttava ja pelottava. Mitä kuvia nousee mieleeni, uskallanko todella tuoda ne julki. Kun ilmaisun solmut ovat tiukassa ja itsekritiikki jyrää niin, ettei meinaa uskaltaa edes yrittää. Toisaalta löysin uuden tavan tehdä ja parhaimmillaan pystyn tekemään vapaana itsekritiikistä.” Mikämikämaa
”Peruskurssi oli äärimmäisen mielenkiintoinen kun omat rajoitukset alkoivat löytyä, pääsi kiinni johonkin punaiseen lankaan tekemisessä ja elämässä. Minulle oli erittäin vapauttava ja tärkeä tekijä Vedic art menetelmässä ettei kenenkään töitä tulla arvostelemaan ja kommentoimaan.
Vedic Art on niin upealla tavalla koottu, että on upeaa aina jälkeenpäin huomata asioiden selvenevän itselle. Luomisen tuskasta eteenpäin pääsy palkitsee aina huikeilla fiiliksillä.
Päällimmäisenä jäi mieleen, että on hyväksytty, ja opettajien kunnioitus yksilöä ja tämän tekemistä kohtaan. Ei tätä voi vain lopettaa. Taiteilu antaa itselle niin paljon, myöskin saa ”purkaa” johonkin tekemisen energiaansa. Minulle Vedic Art on antanut niin paljon, että lähdin myös opiskelemaan opettajaksi. Haluan opastaa myös muille tien inspiraatioon.
Tärkeintä minulle Vedic Artissa on ”Tieteen ja taiteen yhdistäminen” eli tasapainon oppiminen ja käyttäminen elämässä ja tekemisessä. Minusta Vedic Art menetelmällä pitäisi aloittaa koulussakin luovuuden ja kuvaamataidon opiskelu. ”Takaperoinen” oppimistyyli on aivan parasta!
Tekemisen ”tukokset” ovat vähentyneet ja ymmärrys omasta tekemisestä on lisääntynyt. Ahaa elämykset oppimisessa ovat löytyneet” Nainen, 35 v.
”Lukkoja on. En välitä siitä, mitä muut sanovat, enkä elä muiden mielipiteiden mukaan, mutta kurssilla huomasin tuntevani häpeää omista töistä. Tuntui, että olisin mieluusti jossain nurkassa, johon muilla ei olisi pääsyä. Kurssi tuntuu jonkunlaiselta terapialta jollekin osalle minua ja haluan käydä myös kolmannen kurssin. Häpeästä huolimatta tunsin iloa lätkiessäni väriä taululle.” Nimetön
”Sisäänpäin kääntyminen, meditaation kautta mielen lepo, hiljalleen avautuva korkeamman tietoisuuden käyttöönotto, terapeuttisuuden läsnäolo, hiljaisuuden voima, maalaamisen kautta avautuva oman sisäisen maailman rikkaus. Päälimmäisenä jäi mieleen omakohtainen terapeuttinen kokemus eheytymisestä, värien ja muodon voima ja harmoninen tunnelma. Jäin täysin koukkuun… Tämä on jotain erilaista, koska ei tarvitse osata mitään. Kukaan ei arvioi. Saat maalata sisäisen kokemuksesi kuvaksi korkeamman tietoisuuden äänellä.” Tuuli
”Olen logoArt-taideterapia ohjaaja ja maalauttanut aina muita ihmisiä. Vuosi sitten minusta alkoi tuntua, että haluan itse alkaa maalaamaan. Miksi aina tarjoan muille ihmisille sitä, mitä haluaisin itse tekevän? Mikä minua itseä estää toteuttamasta itseäni? Tarvitsin sellaisen tavan aloittaa maalaaminen, jossa oikeasti tunnen ettei oikeaa ja väärää ole…on prosessi ja lopputulos, joka on aina minun totuus. VA-kurssille lähteminen lähti omasta sisäisestä halusta päästä kosketuksiin oma luovuuden kanssa.
VA on avannut elämääni ihan uuden puolen. En ole koskaan ajatellut osaavani maalata. Ensimmäisen maalauksen synnyttyä olin aivan rakastunut maalaukseeni. Olin aivan ihmeissäni, minustako syntyy tuollaista. Sen jälkeen olen alkanut tutustua minuuteeni maalaamisen kautta.
Minulle jäi päällimmäisenä mieleen:
– opettaja kohtasi ”oppilaat” ihminen ihmiselle tiedon välittäjänä
– lempeä hyväksyvä kohtaaminen
– oikeaa ja väärää ei ole
– on vain oma prosessi maalaamisen avulla ja oma totuus.
– luottamus siihen, että saa maalata rauhassa ettei kukaan kommentoi tai kyseenalaista
Sen mitä minä uskallan tehdä kankaalla alan uskaltaa tehdä myös elämässä. VA:n avulla olen saanut kosketuksen omaan sisäiseen leikkivään lapseen, jonka myötä maalausprosessi on ennenkaikkea terapeuttista ja sen myötä elämäntehtävä ja itsetunto ovat vahvistuneet. Koen, että sisäinen lapsi on minun intuitio, joka puhuu minulle maalaamisen kautta. Sen myötä olen oppinut katsomaan sisäänpäin itseäni lempeällä ja hyväksyllä katseella. Voisin lyhykäisyydessään kiteyttää, että VA on terapeuttista, koska nämä kaikki muut asiat (tärkeysjärjestysluettelo) kuuluvat sen sisälle. Kaikki vaikuttavat kaikkeen ja niistä syntyy terapeuttinen iloa tuottava kokonaisuus!
VA vaikuttaa minuun voimakkaasti niin, että alitajunta työskentelee öisin vahvasti sen jälkeen kun olen maalannut. Ellen ole maalauksistani päivätietoisuudessa ymmärtänyt jotain oivallusta, niin alitajunta pukkaa sen unessa esiin…” Eija
”Motivaatio: oma uni, intuitio, vahva sinäinen tieto siitä, että tämä on minun juttu. Innosti: Ihan kaikki. Maalaaminen prinsiippi prinsiipiltä oli minulle niin luonnollista – kuin olisin tehnyt sitä aina.
Menetelmän avulla pääsen täydelliseen keskittyneisyyden, avautuneen tietoisuuden tilaan. Ja silloin elämä on käsikosketeltavaa, kevyttä, lunnollista – vain iloa.
Vedic Art on jo niin vahvasti osa elämääni, että on ehkä vaikea hahmottaa. Mutta sanotaanko näin, olen elänyt näitä muutamia peruskurssilla oppimiani ajatuksia todeksi
– Taide on yhtä kuin elämä
– Vedic Art on tie kotiin
– Prinsiipit on hahmotettavissa ihan kaikessa elämässä
Elämä on helpompaa, eikä esimerkiksi jokut työhön liittyvät ongelmat rassaa niin paljon – oppii luottamaan siihen että luova elämä kantaa.” Lealiisa Kivikari
”Mitä vaikutuksia olen huomannut: iloa, avautumista, elämäntehtävän löytämistä, ote elämästä jämäköitynyt, tietoisuus syventynyt/ kohonnut, intuitio vahvistunut, itsetuntemus lisääntynyt, itsen ja toisten arvostus lisääntynyt, elämän arvostus lisääntynyt, taiteellinen ilmaisu kehittynyt, itsevarmuus kehittynyt, elämän laatu parantunut, ystäväpiiri avartunut ihanilla ihmisillä, elämän merkitys ja jokaisen hetken merkitys lisääntynyt…” Marjaana Murto
”Menetelmä alkoi vaikuttaa sisuksissa. Jos olisin kivistä tehty, olisi Vedic Art kuin kivien väliin valuva hiekka.” Liisa
”Minä olen niin helpottunut kun VedicArtin prinsiipit ym. vaikuttavat itsessään, Voin olla rentoutunut ja tehdä juuri niin kuin tuntuu..ilmapiiri kursseilla on vapauttava, voin olla oma itseni. Kursseilla ei arvostella, siellä on kaiken ja kaikkea hyväksyvä ja arvostava ilmapiiri…Olen omimmillani kurssien aikana :)” Maari
*****
Teksti on osa kuvataideterapian opinnäytetyötäni. Olen muokannut sitä hieman alkuperäisestä versioista.
Sitaatit ovat sähköpostikyselyllä saatuja vastauksia.
Lähde: Mikaelsson, Mikaela 2002
17 Kristianstads Boktryckeri, Öland.