Parhaimmillaan maalatessani olen kokenut hurmioitumisen tiloja, erityisen onnellisia hetkiä. Olen kokenut katoavani, sulautuvani tekemiseen ja sisälle teokseen. Olen nauttinut maalaamisesta niin että olen unohtanut itseni, murheeni ja olen menettänyt kokonaan ajantajun. Olen joskus jopa unohtanut syödä, ja se on jo melko erikoista minulle se.
Olen halunnut hakeutua tähän maagiseen tilaan yhä uudelleen ja uudelleen kuin kuka tahansa tosiriippuvainen. Olotila saa minut nimittäin tuntemaan että olen elossa. Että olen oikeasti ELOSSA ja teen jotain merkityksellistä. Tekeminen itsessään on siis hyvin palkitsevaa. Koen olevani jonkin aivan erityisen ytimessä.
Synttärikaiman tutkimuksia
Ilokseni opiskelujen myötä törmäsin Mihály Csíkszentmihály’iin. Hän on yhdysvaltalainen psykologian ja johtamisen professori, joka jo nuorena miehenä kiinnostui siitä mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Hän luki filosofiaa ja tutustui uskontoihin. Jossain vaiheessa hän löysi tutkimustuloksen, jonka mukaan riittävän hyvän perustulotason jälkeen ihmisten onnellisuus ei lisääntynytkään enää samassa suhteessa materiaalisen varallisuuden kasvaessa. Mikä sitten lisäisi ihmisten onnellisuutta, jos ei materiaalinen yltäkylläisyys ja sen maksimaalinen lisääntyminen.
Ekstaasi, synteettinen huume vai luonnollinen olotila
Csíkszentmihályi oli kiinnostunut selvittämään, että mitä ovat ne arkielämän tilanteet, joissa tunnemme itsemme onnellisiksi. Hän alkoi haastatella erityisesti luovia ihmisiä, tieteen- ja taiteentekijöitä. Laajassa tutkimusaineistossa nousi esiin kuvaus ekstaattisesta tilasta, jolla tarkoitetaan erityistä mielentilaa, jossa henkilö tuntee tekevänsä jotain normaalista arjesta poikkeavaa. Se on kuin vaihtoehtoinen todellisuus, jossa siirrytään arjen rutiinitoimintojen toiselle puolelle.
Tiloja ja tiloja
Ekstaasin etsiminen onkin ikivanha juttu. Muinaisista korkeakulttuureistakin ovat säilyneet parhaiten paikat, joihin ihmiset ovat kokoontuneet kokemaan arjen ylittäviä ekstaattisia tiloja, kuten temppelit, sirkukset, areenat ja teatterit. Ne olivat tiloja, joihin saavuttiin kokemaan elämää tietoisemmin, keskittyneemmin ja järjestäytyneemmin.
Taiteilijan ekstaasi
Csíkszentmihályi kertoo esimerkin säveltäjästä. Muusikon ei tarvitse hakeutua kirkkoon tai muuhun erityiseen paikkaan saavuttaakseen hurmioitumisen tilan. Hän tarvitsee vain palan paperia, johon hän piirtelee pieniä mustia palleroita. Kirjoittaessaan näitä merkkejä, hän luo mielessään uusia ääniyhdistelmiä, joita ei ole ollut olemassa koskaan aiemmin. Hän siirtyy olotilaan, jossa hän luo uutta todellisuutta, ja näin hän astuu ekstaattiseen, hurmioitumisen tilaan. Hän siirtyy uuteen todellisuuteen.
Csíkszentmihályin tutkimuksiin osallistunut säveltäjä kertoo, että kokemus säveltämisestä voi olla hyvin intensiivinen. Tuntuu kuin häntä ei olisi olemassa. Csíkszentmihályin mukaan tämä ei ole romanttista liioittelua, vaikka se siltä saattaa vaikuttaakin. Nimittäin, jos hermojärjestelmämme on mahdollista prosessoida informaatioita noin 110 bittiä sekunnissa ja ihmisen puheen kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan 60 bittiä sekunnissa, ei ole mahdollista kuunnella ja ymmärtää useampaa kuin kahta ihmistä kerrallaan. Kun säveltäjä on täysin uppoutunut työhönsä, hän keskittyy niin totaalisesti uuden luomiseen, ettei hänelle jää kapasiteettia enää havainnoida kehonsa tuntemuksia, muistella ongelmiaan, tuntea nälkää tai janoa, ja hän kokee että hänen identiteettinsä ja koko kehonsa tuntuu häviävän. Tunne on siis hyvin todellinen. Hän käyttää koko kapasiteettinsa keskittyessään säveltämiseen eikä sitä riitä enää mihinkään muuhun.
Hän voi myös tuntea kuinka hänen kätensä liikkuvat kuin itsekseen. Tämän kaltainen automaattinen toiminta on mahdollista ihmiselle, joka hallitsee tekniikan täydellisesti. Yleensä tällaisen taituruuden kehittäminen kestää vuosia. Tietyillä taiteen ja tieteen aloilla kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen on mahdollista pystyä luomaan jotain uutta, parempaa, kuin mitä aiemmin on ollut olemassa ja näin musiikki pursuaa kuin itsestään säveltäjästä ulos. Kädet tuntuvat piirtävän nuotteja paperille kuin automaatiokirjoituksella.
Csikszentmihalyin haastattelemat luovat ihmiset kuvaavat spontaania flow-tilaa hyvin saman kaltaisin termein. ”He sulautuvat tekemiseen. Ovat sen kanssa yhtä.” ”Ajantaju katoaa.” He nauttivat tekemisestä. Usein he pitävät menestyksenä sitä, että he voivat auttaa muita ja samaan aikaan he kokevat onnellisuutta työskentelystään.
Miltä flow tuntuu
Csikszentmihalyin haastattelemat henkilöt riippumatta koulutuksesta, kansallisuudesta tai kulttuuritaustasta kertovat flow-tilaan liittyvän seuraavia tuntemuksia:
- Täydellinen keskittyminen.
- Ekstaasin – hurmioitumisen kokemus, arkikokemuksesta irroittautuminen.
- Sisäinen selkeyden tila. Tiedetään mitä pitää tehdä ja ollaan tietoisia kuinka hyvin se sujuu.
- Tiedetään että tehtävä on mahdollista toteuttaa ja että omat kyvyt ovat riittävät sen suorittamiseen, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.
- Tunnetaan tyyneyttä. Ei tunneta huolia. Henkilö ikään kuin kasvaa egon rajojen tuolle puolelle. Hän kokee olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.
- Ajattomuus. Tunnit tuntuvat kuluvan minuuteissa.
- Luontainen motivaatio. Se, mikä synnyttää flow’n on palkinto itsessään.
Ja kun nämä kaikki edellä mainitut kohdat toteutuvat, työ tehdään sen itsensä vuoksi.
Ja elämä on elämisen arvoista.
Kuvat ja teksti: Riikka Kontio. Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran 2018.
Lähde: Csíkszentmihályin TED-puheet ja kirjoitukset.
Vedic art -kursseilla opiskellaan luovuutta. Tule mukaan!